08.05.2024  

Oululaiset Kuopiossa

Oulun starttijaoston perinteinen kiekkoretki järjestettiin tällä kerralla Kuopioon, vastakkain olivat Kärpät ja Kalpa. Matkaan päästiin suunnitelman mukaisesti lauantaina aamupäivällä kello 11:30, osa porukasta tulisi kyytiin matkan varrelta. Osallistujajoukko oli varsin miehinen 17-0 miehille. Valitettavasti perjantai-ilta oli vaatinut veronsa, aamulla saimme kaksi viime hetken peruutusta.

Viimeistenkin matkalaisten noustua kyytiin Mika Lampinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja kertasi aikataulun. Ruokailu olisi valmiina Iisalmen ABC-asemalla ja Kuopiossa oltaisiin hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Paluu Ouluun alkaisi viisitoista minuuttia päätössummerin jälkeen. Starttijaosto oli matkalla hyvin edustettuna joten päätimme esittäytyä porukalle, tuli siinä monen forumilla käyttämä nimimerkkikin selville.

Ari Itämies avasi tapahtuman virallisen osuuden kertomalla starttijaoston toiminnasta osaston sisällä, tavoitteena kasvattaa uusia toimijoita jaostoihin ja edunvalvonta tehtäviin. Ari muistutti kaikkia osaston järjestämistä tapahtumista, joihin toivotaan aina mahdollisimman paljon osallistujia, ovathan ne suoraa jäsenmaksupalautetta jäsenistölle. Saimme varapääluottamusmiehen pikaisen silmäyksen tämän hetken tilanteesta Nuottasaaren ja Stora Enson osalta, lyhyt kierto sivuttiin pikaisella maininnalla.

Arin aloittaman virallisen osuuden jatkoksi Mika piti puheenvuoron työsuojelun ajankohtaisista asioista, suojalasien käytöstä ja työterveyshuollosta. Muistutimme matkalaisia SAK:n 100-vuotisjuhlista kuluvana vuonna ja siihen liittyvistä tapahtumista.

Virallisen osuuden päätyttyä matka taittui ripeästi virvokkeista, turvokkeista ja hyvästä seurasta nauttien, pian saatiinkin muutama sökörinki autossa pystyyn. Ottelun lopputulos oli mielestämme varsin selvä eikä ottelun voittajasta ollut erimielisyyttä. Laitoimmekin veikkauksen pystyyn paljonko Kalpa häviäisi ja missä ajassa ensimmäinen maali syntyisi.

Iisalmen ABC:llä nautimme runsaan ja erinomaisen maistuvan aterian noutopöydästä. Tuskin kenelläkään jäi nälkä kurnimaan ja jos jäi niin sai syyttää vain itseään. Pikaisen myymälästä suoritetun virvoke ja turvoke täydennyksen jälkeen matka jatkui suhteellisen lumisissa olosuhteissa kohti Kuopion jäähallia.

Tunnelma jäähallissa kohosi korkealle, olihan Oulusta meidän lisäksi saapunut ainakin viisi linja-autolastillista Kärppien kannattajia. Suhteellisen kovan ja äänekkään kannustuksen jälkeen, tai seurauksena, ottelu päättyi selvin numeroin 0-5 vierasjoukkueen eli Kärppien voittoon. Tasoero on valtava sarjan ykkösen ja viimeisen välillä. Ensimmäinen maali syntyi ajassa 6:38, kukaan ei osunut juuri oikeaan aikaan, virhettä tuli kokonaista 24 sekuntia. Kotia kohden lähdettiin sovittuun aikaan muutaman pakkasasteen saattelemana, ajokelistä oli tulossa luminen.

Paluumatka meni railakkaissa merkeissä kortinpeluun, jutun kerronnan ja voitonjuhlien merkeissä. Matkalla suoritimme pari pikapysähdystä mm. Iisalmen ABC:llä, josta suoritimme pikatäydennyksen jo vähäisiksi ehtyneitten virvokevarastojen kartuttamiseksi. Kohtuullisen lumipyryn saattelemana matka taittui reippaasti Oulua kohti, olimmekin perillä puolisen tuntia aikataulusta ennakossa. Kuljettajan ystävällisellä avustuksella puolet porukasta jalkautui Oulun keskustan yöelämään voitonjuhlien viettoon, jotka sitten aika monen osalta kuuluivat jatkuneen varhaiseen aamuun asti. Paperiliiton heviammattiosaston maineen mukaisesti olimme kattavasti edustettuina paikallisessa metallimusiikin paikassa, Hevimestassa.

Kiitämme kaikkia retkelle ja järjestelyihin osallistuneita, saimme jälleen uusia kasvoja mukaan tapahtumaan. Kiitokset kuljettajalle, joka antoi meidän nauttia siitä raskaammasta musiikista matkan aikana. Tähän asti saamieni tietojen mukaan matka oli jälleen onnistunut, vaikka joku kärsikin lievästä pahoinvoinnista.

Paperiliiton Oulun osasto 43. ry
Starttijaosto

01 Bussimatka alkaa Suorsan Liikenteen bussilla

02 Bussin etuosaa

03 Yleisnäkymä bussissa

04 Arska tarkastaa korttipöydän laillisuuden

05 Make aloittelemassa matkakertomusta

06 Pikapalaverin paikka

07 Röllin aamuvoimistelu

08 Sökörinki Oulu_Kuopio_Oulu

09 Heviosastoa lipun kera

10 LAILLINEN Korttirinki

11 Ruokailemassa Iisalmessa

12 Paperimiehelle sopiva lautasmalli

13 Ryhmä Rämä Kuopijossa

14 Ottelutunnelmaa

15 Ryhmä Rämä ottelussa lipun kera

16 Ottelutunnelmaa

17 Kärpät VOITTI 5_0

18 Ottelun paras pelaaja Tarkki

19 Ja voitonjuhlat alkakoon

20 Tauolla tulomatkalla Uljualla

Takaisin

Uutisia maailmalta

Futismaailma
Ilmatieteen laitos
Ilta-Sanomat
Ilta-sanomat urheilu
Iltalehti
Iltalehti urheilu
Kaleva
Kaleva Oulu
Kaleva talous
Kauppalehti
Mikro PC
MP Maailma
MTV3 Formula
Tiehallinto
Tilannehuone
Veikkausliiga

Kävijälaskuri : 911275 - Tällä hetkellä : 0