08.05.2024  

Bilistä & Asiaa- tapahtuma 01.11.2008

Biljarditapahtuma 1.11.2008 Citybiljardi, Oulu

Bilistä & Asiaa – tapahtuma

Paperiliiton Oulun osaston Starttijaosto järjesti marraskuun alun Halloween-viikonloppuna osaston epävirallisen biljarditapahtuman Oulussa Citybiljardissa. Paikalle oli saapunut 9 osaston jäsentä sekä Kauton Juho liiton toimistolta.

Tilaisuus alkoi lauantai-iltapäivänä klo 14 infotilaisuudella. Infossa käsiteltiin ajankohtaisia asioita meiltä ja muualta. Juho kertoi aluksi valtakunnallisesta tilanteesta yleisesti. Tällä hetkellä liiton toimitsijoita työllistää erityisesti supistusten / lakkautusten kohteena olevat paikkakunnat joille toimitsijat antavat tukea ja apua tiedon muodossa. Samoin valtakunnallisesti uudet paikkakuntakohtaiset palkkamallit teetättävät työtä.

Vara-PLM Ari Itämies kertoi paikallisia kuulumisia. Menossa on työ aika rankkojen asioiden parissa: uusi palkkamalli sekä kunnossapidon muutokset. Kummankin asian osalta tällä hetkellä on vielä neuvottelut vasta aluillaan eikä sen tarkempaa tietoa ole vielä jaettavana. Oleellista on kuitenkin se ettei mm. palkkamallin osalta ole vielä sovittu työnantajan kanssa mistään vaan nyt tutkitaan vasta alustavia luonnoksia päälinjoista. Lisää tietoa tulee heti kun sitä on kerrottavana. Samoin kunnossapidon muutosten osalta ovat neuvottelut vasta alkutaipaleella.

Tilaisuudessa keskusteltiin myös vilkkaasti yhteiskunnallisesta tilanteesta. Erityistä huolta aiheuttaa menossa oleva finanssikriisi jonka vaikutukset saattavat ulottua jossain vaiheessa myös meidän alalle. Tosin tällä hetkellä ei vielä suuria vaikutuksia ole ollut havaittavissa. Lisäksi keskusteltiin myös ammattiosaston tilanteesta ja sen tapahtumista niin meillä kuin muuallakin. Keskustelun yhteydessä tuli esille uusia ajatuksia aivan uudenlaisista tapahtumista joita Starttijaosto voisi järjestää. Nämä tuodut ajatukset Starttijaoston jäsenet kirjasivatkin tarkasti muistiin ja niitten osalta käynnistyy tulevaisuudessa ”aivoriihi” jossa tarkastellaan toteuttamistapoja.

Ja sitten siirryttiin itse varsinaisen tapahtumaan eli Oulun osaston epäviralliseen Bilisturnaukseen. Karsinnat päätettiin pelata ”paras kolmesta” – periaatteella ja ihan aluksi arvottiin karsinnan parit. Tapahtuman ensimmäisen lyönnin sai suorittaa Mika ”Rölli” Lampinen ja vastaan asettui Jarmo ”Jamo” Kivenoksa. Pitkän ja vaiherikkaan mutta valitettavan lyhyeksi jääneen ottelun voitti Jamo taidokkain pussituksin selvin numeroi 2-1. Ja tästä sitten jatkettiin karsintaa kunnes päästiin semifinaalien kautta loppuotteluihin.

Pronssiottelussa vastakkain asettuivat Janne Henttunen ja Risto Hakala. Tiukan ja tasaväkisen pussittelun jälkeen pronssitilan voitti Hakalan Risto. Finaalissa vastakkain asettuivat Ari ”Raaka-Arska” Itämies ja Jamo. Finaaliottelu pelattiin edeltävistä otteluista poiketen ”paras viidestä” – periaatteella. Tiukan mutta rehdin kamppailun voittajaksi selvisi selvin numeroin 3-0 Jamo. Palkintojen jaon suorittivat Mari Roivainen Starttijaostosta ja Juho Kautto liiton toimistolta. Ja mitalikolmikko oli seuraavanlainen:

1. Jarmo Kivenoksa
2. Ari Itämies
3. Risto Hakala

Mitalisteille annettiin palkinnoksi kunnian ja maineen lisäksi myös pokaalit asiaankuuluvine kaiverruksineen.

Ilta jatkui turnauksen jälkeen vapaissa merkeissä (mm. saunomista, makkaranpaistoa ja levottomia tarinoita) ja kellon ehtiessä 23 tienoille suunnisti osa porukasta vielä kohti Oulun keskustaa ja yöelämää. Ja kuten ilmoituksessakin todettiin, viralliset jatkot vietettiin jo perinteisessä Startin kantapaikassa Hevimestassa hyvässä seurassa heviä kuunnellen ja hauskoja juttuja jutellen.
Starttijaosto haluaa kiittää kaikkia tähän leikkimieliseen ja hulvattoman hauskaan turnaukseen osallistujia ja liiton toimistolta paikalle saapunutta Kauton Juhoa mukanaolosta ja osallistumisesta. Turnauksen mottona voisi pitää noin ympäripyöreästi lainaten jo edesmenneen Suuren Suomalaisen Rocklyyrikon Juice Leskisen kappaleen sanoja: ”Tärkeintä ei ole voitto vaan jalo…viina”.

JA ENSI VUONNA UUDESTAAN ENTISTÄ RUNSAAMMALLA PORUKALLA!

Starttijaosto

P.S. Pahoittelemme muutaman kuvan huonoa laatua, käytössä oli varakamera.

Bilis011108 Turnaus.JPG

Bilis011108 Turnaus1.JPG

Bilis011108 Info2.JPG

Bilis011108 Mari & Juho & kirjanpito.JPG

Bilis011108 Finaali2.JPG

Bilis011108 Finaali3.JPG

Bilis011108 Pekka Rölli Pekka.JPG

Bilis011108 Podiumilla Ripe Jamo Arska.JPG

Bilis011108 Pronssimatsi1.JPG

 

Takaisin

Uutisia maailmalta

Futismaailma
Ilmatieteen laitos
Ilta-Sanomat
Ilta-sanomat urheilu
Iltalehti
Iltalehti urheilu
Kaleva
Kaleva Oulu
Kaleva talous
Kauppalehti
Mikro PC
MP Maailma
MTV3 Formula
Tiehallinto
Tilannehuone
Veikkausliiga

Kävijälaskuri : 910922 - Tällä hetkellä : 0