09.05.2024  

Asiaa, Safkaa & Lätkää 2009

Kauniin talvisessa kevätsäässä järjesti Starttijaosto jo legendaariseksi muodostuneen vuotuisen lätkämatsitapahtuman. 30 asiasta kiinnostunutta osaston jäsentä oli saapunut paikalle Nuottatuvalle kuulemaan viimeisimmät uutiset ajankohtaisista asioista. Normaalikaavasta poiketen oli päätetty pitää tämänvuotinen tilaisuus Oulussa vaikka vuorossa olisi normaalisti ollut vierasottelureissu. Näin päätettiin koska syksyllä kuviteltiin niin palkkarakennemallin kuin kunnossapidon muutostenkin olevan valmiit.

Tilaisuuden avasi itseoikeutetusti Ari ”Raaka-Arska” Itämies toivottaen kaikki lämpimästi tervetulleiksi tapahtumaan. Aluksi Ari kertoi hieman paikallisesta tilanteesta näin alustaen PLM Raimo Hekkalan osuutta. Syksyn kuvitelmat niin palkkamallin valmistumisesta kuin kunnossapidon muutoksien valmistumisesta ennen tätä tilaisuutta olivat osoittautuneet liian optimistisiksi. Mutta samalla oli kuvioihin tullutkin sitten muutama muu asia aiheuttamaan lisäkuormitusta jo entuudestaan edellä mainituista asioista kuormittuneille luottamusmiehille ja neuvottelijoille.

Omassa osuudessaan Raimo kertoi käynnissä olevista yt-neuvotteluista koskien lomautuksia niin StoraEnson kuin Eforankin osalta. Samoin Raimo kertoi Eforan henkilöstövähennyksiä koskevasta yt-neuvottelusta. Lomautuksia koskevien yt-neuvottelujen ollessa vielä kesken ei noista neuvotteluista ollut vielä sen tarkempaa kerrottavaa sen enempää mahdollisten lomautusten toteutumisesta, ajankohdista kuin kestoistakaan. Raimo kertoi myös MaintPartnerin kanssa tehdystä erillissopimuksesta joka pohjautuu paperin TES:een, sekä uudesta pääluottamusmiehestä ja työsuojeluvaltuutetusta. MP:n työntekijät olivat valinneet pääluottamusmiehekseen ja työsuojeluvaltuutetukseen Pauli Laurosen. Lisäksi Raimo kertoi voimaan tulleista työaikamuotomuutoksista koskien puunkäsittelyä ja arkittamoa. Puunkäsittely on siirtynyt TAM35:stä TAM25:een ja arkittamo siirtynyt TAM37:sta TAM35:een. Asian tiimoilta on tullut esille runsaasti epäselvyyksiä ja kysymyksiä jäsenistöltä, lähinnä johtuen työnantajan puutteellisesta tiedottamisesta ja näin ollen sai Raimo vastailla moniin osallistujien esittämiin kysymyksiin.

Pienen happihyppelyn jälkeen vuoroon asteli TSV Lauri Santaniemi jolla olikin sitten kerrottavaa ajankohtaisista asioista Paperiliiton hallinnon näkökulmasta koskien niin Oulua kuin koko valtakuntaa. Aluksi käytiin läpi valtakunnallista tilannetta koskien lomautuksia ja irtisanomisia, tilanne on todella huolestuttava joka puolella maata sillä lomautuksia on joko menossa tai lähiaikoina alkamassa, oikeastaan kaikissa tuotantolaitoksissa. Lauri kertoi myös uudesta juuri tehdystä sopimuksesta Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n välillä koskien palvelusvuosikorvausten ja lomarahojen muuttamisesta palkaksi lomautusjaksoille. Tuo sopimus tulee julkiseksi ihan lähiaikoina. Samoin käytiin läpi yleensäkin mitä lomautus tarkoittaa eri etuisuuksien osalta. Edellä mainittujen asioitten lisäksi käytiin läpi useita muitakin ajankohtaisia asioita mm. sairauspoissaolojen omailmoituskäytännöstä ja sairauskassasta. Samoin osallistujat saivat tietoa mm. Eforan jo syksystä asti jatkuneista neuvotteluista koskien mm. henkilöstöetuuksia ja esimerkiksi työsuojeluorganisaatiota Eforassa, jotka väenvähennys yt-neuvottelut katkaisivat. Nuo neuvottelut jatkuvat jälleen maaliskuun alussa, kesken on vielä noin puolet 60-kohtaisesta asialistasta. Ja melkoinen tovi menikin sitten kysymysten ja vastausten kanssa.

Lopuksi Ari ja Mika ”Rölli” Lampinen kertoilivat vielä tulevista Startin järjestämistä tapahtumista. ”Hewiweljet” esittivät osallistujille toiveen siitä että mikäli mieleen tulee ideoita erilaisista tapahtumista tai tilaisuuksista joita Startti voisi järjestää, ideat kannattaa aina ilmoitella Startin ihmisille ilman minkäänlaista itsekritiikkiä tai –sensuuria. Starttijaosto kyllä tutkii ja selvittää mahdollisuudet järjestää tapahtuma ja järjestääkin mikäli se on toiminnallisten mahdollisuuksien rajoissa. Samoin esitettiin toivomus välittää tämä tieto myös muillekin lajitovereille siellä työyhteisössä.

Tämän tietorikkaan aamupäivä-osuuden jälkeen siirryttiin sitten siihen vapaampaan osuuteen. Porukka reippaili aurinkoisessa kevättalvisessa säässä matkan Oskarin Kellariin jossa nautittiin jälleen kerran talon herkullisista antimista ja kyllä näytti porukalle mukavasti ruoka maistuvankin. Nämä Startin järjestämät tapahtumat sisältävät yleensä mitä ihmeellisimpiä sattumuksia ja mieluisia yllätyksiä, niin näin kävi tälläkin kerta. Samaan ruokapaikkaan saapui nimittäin bussilastillinen etä-Kärppä-kannattajia Kemijärveltä. Kuinkas ollakkaan, siinä joukossa olikin sitten useampia tuttuja osalle porukasta. Niinpä siinä sitten iloisissa tunnelmissa vaihdettiin kuulumiset.

Iloisen ruokailutapahtuman jälkeen alkoikin sitten siirtyminen ja latautuminen illan otteluun. Vastustajaksi oli saapunut Tampereelta Ilves, porukka päättikin jo hallille kävellessään että nyt kyllä lähtee ne tupsut kissimirrin korvista. Etukäteisasetelmat olivat tosin aika vaikeat, sillä kuluneella kaudella Kärpät eivät olleet onnistuneet kertaakaan voittamaan Ilvestä. Tästä johtuen Raksilan Hornankattila oli loppuunmyyty ja tunnelma sen mukainen.
Ja sitten ottelu käyntiin. Ensimmäisenä korvatupsujen parturoinnin aloitti kukas mukaan kuin Kristian Kuusela joka tykitti kumilaatan ensimmäisen kerran Ilves-maaliin ottelun ehdittyä vanheta VAIN 32 sekuntia. Ja halli räjähti! Kovasti yrittivät tupsukorvat vielä pyristellä vastaan tasoittaen pelin ylivoimalla ja ensimmäiselle erätauolle mentiin tasalukemissa 1-1. Tottahan toki oululaisittain Kärkkäriä piti saada vaikka kupu vielä pullistelikin syönnin jäljiltä, eikun toinen erä käyntiin. Toisessa erässä kissimirrin korvatupsujen parturointia jatkoi Ilkka Mikkola paukauttaen kumilaatan Ilves-maalivahdin selän taakse ja toiselle erätauolle mentiin Kärppien johtaessa 2-1. Lissää Kärkkäreitä! Kolmannessa erässä sitten parturoitiin loputkin Ilves-reppanan karvaturkista, ensin ylivoimalla ja illan upeimmalla maalilla Kristian Kuusela 3-1. Lopuksi koko illan työmyyränä häärinyt Jonas Andersson kuittasi numeroiksi 4-1.Niin lähti korvatupsuton ja karvaton Ilves täristen kotimatkalle kohti Tamperetta, ilman saalista.

Tämän jälkeen olikin sitten ihan perusteltua siirtyä voitonjuhliin ja aikamoinen joukko tepastelikin Oulun keskustan alueelle. Osoitteena aika monella oli eräs normijuhlintapaikoista eli Cafe Kul(u)ma jossa sitten turinoitiin ja tarinoitiin, välillä henkilökunnan tulishowcoctail-paukkujen valmistusta ihmetellen ja ällistellen. Ja kuten sanotaan ”loppu onkin sitten historiaa”.

Tällainen tapahtuma tällä kertaa ja pikkuhiljaa jo suunnittelemaan ensi vuoden lätkätapahtumaa… Mutta siitä sitten tulevaisuudessa.

Tilaisuuden järjestelyt:
Starttijaosto (Mari Roivainen, Janne Henttunen, Petteri Termonen, Risto Hakala, Pertti Kyllönen, Markus Määttä, Ari Itämies, Markku Eilola-Jokivirta, Mika Lampinen)

Tilaisuuden vetäjät: PLM Raimo Hekkala, TSV Lauri Santaniemi, VPLM Ari Itämies

Ruokailun järjestelyt: Risto Hakala & Oskarin Kellari, Oulu

Ottelulippujärjestelyt: Petteri Termonen & Oulun Kärppien toimiston nätit tytöt

Teksti: Starttijaosto

Kuvat: Rölli

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_001.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_002.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_003.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_004.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_005.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_006.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_007.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_008.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_009.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_010.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_011.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_012.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_013.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_014.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_015.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_016.JPG

Asiaa_Safkaa_Lätkää 09_017.JPG

   

Takaisin

Uutisia maailmalta

Futismaailma
Ilmatieteen laitos
Ilta-Sanomat
Ilta-sanomat urheilu
Iltalehti
Iltalehti urheilu
Kaleva
Kaleva Oulu
Kaleva talous
Kauppalehti
Mikro PC
MP Maailma
MTV3 Formula
Tiehallinto
Tilannehuone
Veikkausliiga

Kävijälaskuri : 911453 - Tällä hetkellä : 1