09.05.2024  

SAK:n nuorisoseminaari 15.10.2010 Oulu.

Ouluun saapui noin kahdeksankymmentä nuorta ympäri maata. Edustettuna olivat melkein kaikki SAK:laiset ammattiliitot, paperiliittolaisia oli paikalle kolme henkilöä. Tilaisuus avattiin isommista oppia ottaen musiikkiesityksellä, kuulimme kitaralla ja mikrofonilla varustautuneen trubaduurin esityksen

SAK:n nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Päiviö ja nuorisosihteeri Antti Lindtman kertoivat päivän ohjelmasta ja toivottivat kaikki paikalle saapuneet tervetulleiksi. Matti Tukiainen toi nuorille SAK:n johdon terveiset, nuoria tarvitaan jatkamaan toimintaa, esittämään myös kritiikkiä vanhoille konkareille. Maailma ei ole valmis, kyseenalaistakaa. Tuo lause antaa luvan nuorille tulla mukaan ja esittää omat mielipiteensä asioista, jopa vaatii sitä.

Matti sai kunnian luovuttaa kuudennen kerran jaettavan duunari-stipendin, stipendin sai tänä vuonna Toni Blomster. 30-vuotias Toni edustaa Metallityöväen Liittoa ja työskentelee Metso Automation oy:llä luottamusmiehenä. Toni Blomster on ollut edistämässä järjestäytymistä ja nuorten aktiivisuutta

Päivän aikana järjestettiin pari paneelikeskustelua. SAK:n tulevaisuudesta alusti Eija Harjula, jonka jälkeen panelistit keskustelivat aiheesta "Tulevaisuuden ay-liike, näivettynyt vanhus vai radikaali häirikkö" Paneelissa pääsivät vastaamaan Jussi Päiviö, Lasse Laakkonen ja Eija Hietala.

Kahvitauon jälkeen paneelin aiheena oli "Duunarin asialla vielä eduskuntavaalien jälkeen?" Paneelisteiksi vaihtuivat kuuden suurimman puolueen nuoret edustajat. Molemmista aiheista saatiin mielenkiintoisia ja paikalla olevat kuulijat pääsivät osallistumaan paneelien kulkuun.

Päivän virallinen osuus päättyi yhteiseen illalliseen Vanhalla paloasemalla, ullakko täyttyi nuorista ja pääsimme tutustumaan toisiimme paremmin illan kuluessa. Lauantaina ja sunnuntaina oli ilo nähdä samat nuoret innokkaina SAK-päivillä Madetoja-salilla.

Kiitos järjestäjille, panelisteille ja kaikille osallistujille.

Markku Eilola-Jokivirta
Paperiliiton Oulun osasto 43
Starttijaosto.

P.S. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ollut saatavilla. T. Rölli

Takaisin

Uutisia maailmalta

Futismaailma
Ilmatieteen laitos
Ilta-Sanomat
Ilta-sanomat urheilu
Iltalehti
Iltalehti urheilu
Kaleva
Kaleva Oulu
Kaleva talous
Kauppalehti
Mikro PC
MP Maailma
MTV3 Formula
Tiehallinto
Tilannehuone
Veikkausliiga

Kävijälaskuri : 911464 - Tällä hetkellä : 0